Miten olla kahdessa paikassa samaan aikaan? Tämä kysymys on mietityttänyt viime aikoina. Samalle viikonlopulle sattui koulutusohjaajakurssi, agilityn möllikurssin koulutus, ystävän 30-vuotisjuhlat ja muuta mukavaa. Tämän vuoden kiintiö koira-aktiviteeteissa perustreenien ohessa alkaa olla täysi.
Eilen kaatosateesta ja myrskystä huolimatta vetämäni
mölliagikurssin treenejä ei toki peruttu tai yritetty etsiä sisätreenipaikkaa, koska eihän me olla sokerista. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja treenikenttä oli yksi iso lammikko. Urheasti ryhmäläiset kuitenkin treenasivat hymyssäsuin. Mukana oli usea pehko, pari nahkaa ja muutama muunrotuinen. Kivoja koirakoita kaikki ja kouluttajaparikin kehui collieita sekä ohjaajia.
Riku kisasi samaan aikaan Tuulan kanssa Kirkkonummella, josta ekalta radalta tuli 10 virhepistettä ja tokalta hylly. Tästä on taas hyvä jatkaa. :)
Nyt vetäistään vähän henkeä. Miten sitä aina onnistuukin hommaamaan itselleen niin mahdottoman paljon menoja samaan aikaan?